TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2019

Yleistä:

Vuoden 2019 alussa vahvistettujen uusien sääntöjen mukaan:

”Yhdistyksen tarkoituksena on toimia pienkiinteistönomistajien yhdyssiteenä ja valvoa heidän taloudellisia ja paikallisia etujaan, sekä edistää pientaloasumismuodon yleisiä edellytyksiä, veneilyyn liittyviä harrastuksia, kulttuuri- ja kotiseututyötä.”

Yhdistys täyttää tänä vuonna 80 vuotta.  Jäseniä on noin 750.  Juhlavuoden tuomaa julkisuutta käytetään hyväksi jäsenhankinnassa.

Uusien ja vanhojen jäsenten tavoittaminen mukaan yhdistyksen toimintaan on juhlavuoden tärkein tavoite.
Tähän pyritään tehostamalla tiedottamista ja asukkaiden toiveiden kuulemista. Uusille jäsenille käydään lahjoittamassa Hirvensalon nimikkokasvit juliste.  Yhdistykselle painetaan esite.  Tarvittaessa laaditaan yleisöosastokirjoituksia Turun Sanomiin.
Ajankohtaista ilmoittelua jatketaan yhdistyksen nettisivuilla, Facebookissa ja kauppojen ilmoitustauluilla.

 Toimintamuotoja:

  •        Venevalkaman palvelut
  •        Edunvalvonta, kannanotot kaavoitukseen ja muihin asumisviihtyisyyteen vaikuttaviin asioihin
  •        Teemaillat ja asiantuntijavierailut, mm. kiinteistönpito ja puutarha
  •        Tapahtumat ja retket
  •        Kilpailut ja tempaukset

Edunvalvonta ja saaren kehittäminen, pitkän tähtäimen tavoitteita:

  •        Syvälahden urheilukenttä rakennettava täysikokoisena
  •        Torialue saarelle Syvälahden koulun ja pujottelumäen väliselle alueelle
  •        Kevyen liikenteen väylän rakentaminen saaren ympäri
  •        Valokuidun vetäminen saarelle
  •        Luontopolkujen ja näköalapaikkojen kyltit kuntoon ja lisää penkkejä
  •        Virkistyspuisto Särkilahden pohjukkaan
  •        Merivesiuimala Pitkäsalmeen
  •        Kehitetään yhteistyötä saaren muiden yhdistysten ja lähialueiden omakotiyhdistysten kanssa
  •        Portaiden rakentaminen Syvälahden urheilutalolta mäkeen nousevalle polulle
  •        Venevalkaman vesillelaskuluiskaa vuokrataan yleiseen käyttöön muutamana päivänä veneilykauden alussa ja lopussa
  •        Selvitetään mahdollisuudet rantasaunan ja (avanto)uintipaikan rakentamiseen venevalkaman yhteyteen

 Muuta:

  •        Siirrytään sähköiseen yhteydenpitoon jäsenistön kanssa ja kilpailutetaan jäsenrekisterin ja nettisivujen sekä laskutuksen tarjoajat (nyt OnlineSolutions, vaihtoehtona esim. Yhdistysavain tai FloMembers)
  •        Etsitään edelleen rahoitusta Matti Äärilän valokuvien digitointiin
  •        Perustetaan juhlavuoden kunniaksi hirvensalolaisten lasten tai nuorten toiminnan kehittämiseen vuosittain jaettava stipendi
  •        Osallistutaan Hirvensalopäivien järjestämiseen
  •        Järjestetään yhdistyksen 80 -vuotisjuhlatapahtuma
  •        Hirvensalon koulujen saleista haetaan lentopallovuoroa. Omakotiyhdistys tukee osaa tilavuokrasta

 Kausiohjelma:

  •        Hallitus kokoontuu kesäkautta lukuun ottamatta joka kuukauden ensimmäisenä torstaina Syvälahden monitoimitalolla
  •        Yhdistyksen vuosikokous pidetään 27. päivänä maaliskuuta Syvälahden monitoimitalolla. Kahvitarjoilu tilataan koulun vanhempainyhdistykseltä
  •        Jäsenkirje huhtikuussa jäsenmaksulaskun yhteydessä

Osa tapahtumista on maksullisia ja edellyttää toteutuakseen riittävää määrää ilmoittautuneita

  •        Monotanssitapahtuma laskiaissunnuntaina Ruokorannassa Illoistenjärven rannalla
  •        Kesäkuussa roseviinien maisteluilta Kaupunkikartanolla
  •        Huhtikuussa retki lähitienoille. Kohteena  esim. Uudenkaupungin autotehdas, Paimion Parantola, Meyer telakka
  •        Huhti-toukokuussa puutarha-aiheinen tapahtuma
  •        Toukokuussa Talviturkin heittäjäiset Ruokorannassa. Rantasauna, suppailua, pihapelejä, grillausta
  •        Siivouspäivänä, lauantaina 25. toukokuuta romunkeräys venevalkamassa (Ekopartnerit)
  •        Kesäkautena vieraskasvien (jättipalsami, pujo, ym) kitkentää talkoilla yhteistyössä muiden tahojen kanssa
  •        Elokuun 17. -25. päivinä XXXV Hirvensalopäivät.
  •        Yhdistyksen 80 -vuotisjuhlatapahtuma
  •        Syyskuussa ulkomaanmatka suoralentokohteeseen Turun lentoasemalta (esim. Kaunas)
  •        Marraskuussa retki Tampereelle, teatteri, Vapriikki tms
  •        Joulukuussa mehu ja piparkakkutarjoilu Hirvensalon kirkolla Lasten kauneimmat joululaulut -tapahtumassa

 

Hirvensalossa 27.3.2019

Hallitus 

 

 

 

Ajankohtaista

Omakotitalkkarit vuokrattavissa - huomioi aikarajoitus

19.07.2019

Omakotiyhdistyksen kautta voit nyt tilata avuksesi omakotitalkkarin. Palvelu on tarkoitettu Hirvensalon Omakotiyhdistyksen jäsenille. Omakotitalkkarina toimiv...

Lue lisää »

Hirvensalon Arboretumiin puu 80-vuotisjuhlan kunniaksi

22.09.2019

Hirvensalon Omakotiyhdistys ja Hirvensaloseura istuttavat saarelle pihlajan Puun päivänä perjantaina 27.9. kello 15.00. Pihlaja istutetaan Hirvensalon Arbore...

Lue lisää »

Retket vetävät hyvin väkeä

20.11.2019

Hirvensalon omakotiyhdistyksen syksyn retket keräsivät mukavasti väkeä. Yhdistys järjesti marraskuussa viininmaisteluillan kaupunkikartano Ruokorannassa ja...

Lue lisää »